Home Pirkko RUOHONEN-LERNER
Member
Substitute
Most recent activities
Lessons learnt from the Pandora Papers and other revelations (debate) FI
Quality traineeships in the EU (A9-0186/2023 - Monica Semedo) FI
Mietinnön tavoitteena on tarkistaa harjoittelun laatupuitteita koskevaa neuvoston suositusta vuodelta 2014. Sen tavoitteet ovat helposti allekirjoitettavissa, sillä harjoittelun pitäisi olla arvokas oppimiskokemus harjoittelijoille ja laadukkaiden harjoittelupaikkojen tulisi olla osallistavia ja kaikkien saatavilla. Palkkauksen lisäksi harjoittelun arvon määrittäviä tekijöitä ovat muun muassa harjoittelun kesto, ohjaajan mukanaolo, selkeästi määritellyt oppimistavoitteet ja tehtävät harjoittelijalle sekä mahdollisuudet hankkia uusia taitoja.
En kannata palkattomia harjoitteluja ja tällä tavalla tapahtuvaa harjoittelijoiden työpanoksen hyväksikäyttöä. Mielestäni mahdollisiin epäkohtiin olisi kuitenkin syytä puuttua kansallisesti, eikä ryhtyä EU:n tasolla oikeudellisesti sitovien välineiden kautta harmonisoimaan harjoittelu- ja palkkakäytäntöjä. Nähdäkseni tekstissä puututtiin liiallisesti kansalliseen päätösvaltaan, minkä johdosta en voinut tukea sitä loppuäänestyksessä.
Ensuring food security and the long-term resilience of EU agriculture (debate) FI
Contact
Bât. ALTIERO SPINELLI
08F258
60, rue Wiertz / Wiertzstraat 60
B-1047 Bruxelles/Brussel
Bât. SALVADOR DE MADARIAGA
G01035A
1, avenue du Président Robert Schuman
CS 91024
F-67070 Strasbourg Cedex